lauantai 22. kesäkuuta 2013

Piha aukenee

En sitten malta olla osallistumatta Avoimet puutarhat-tapahtumaan. Profiili luotu, päätöstä ei voi siis perua. ;)

Tervetuloa siis meille sunnuntaina 4.8. klo 12-18. Tämä tietää rikkaruohourakointia ja hammasten kiristelyä, mutta antanee taas paljon enemmän myönteisiä kokemuksia. Ja hei, viime vuonna sain uuden ystävän, ihmisen, johon en taatusti olisi tutustunut ilman tätä tapahtumaa! Eli päätös on varmasti oikea! 



 Erikoislatte ja kurapulla



Riemukasta juhannuksen jatkoa! Vatsa on täynnä eilisen sitruunaisen mansikkakakun jämiä, mikäs on ollessa. :)


perjantai 21. kesäkuuta 2013

Salaattia ja pohdintoja


Salaattia! Nyt sitä taas riittää omalta maalta. Kaikensorttisia lehtiä kasvaa eripuolella puutarhaa, osa on vielä ihan pikkuisia, ja lisää pitäisi kylvääkin. Taitaa vaan kelit lämmitä sen verran, että itämisen kanssa voi olla niin ja näin. Rikkaruohojakin pitäisi taas nyppiä, kuten kuvista näkyy. :) 

 Punajuurenlehtiä mauksi ja väriksi, seuraavassa rivissä venähtänyttä pinaattia.

 Keräsalaattia

 Vihannesportulakkaa

 Roomansalaattia

 Parsasalaattia





Olen pohtinut ja vetkuloinut Avoimen puutarhapäivän järjestämistä. Puutarhaliitosta tuli kaunis kutsuu puutarhabloggareille, johon jo vastasin kieltävästi, mutta voi kun nyt polttelisi avata piha kansalle. Viime kesän kokemus oli hieno vaikkakin uuvuttava. Jos nyt en lähde mukaan, niin harmittaa. Jos lähden mukaan, niin edeltävällä viikolla vasta harmittaakin. Voi pöh. Fundeeraan vielä pari tuntia, aikaa ilmoittautumiseen on annettu juhannukseen asti. Eli tänään vielä ehtinee? Mites muut? Aukenevatko pihaportit kansalle sunnuntaina 4.8.2013?

torstai 13. kesäkuuta 2013

Sadeiloa!

Jos säätiedotusmiestä on uskominen, huomennakin sataa, sataa ja sataa. 







Mahdollisuuksia on monia. Voi maata. Voi syödä. Voi lukea. 

TAI! Voi siirrellä pikkutaimia ja perennoja paikasta toiseen! Itse ainakin kylvän aika hövelisti, joten salaattiriveissä riittää harvennettavaa. Kun on viileää ja märkää, taimien siirtely käy helposti. Eikun vaan nakkelemaan ylimääräisiä taimia paikasta toiseen, luonto hoitaa kastelun ja aurinko ei näivetä taimia. Salaatitkin kerivät hienosti, kun niitä harventelee tarpeeksi kauas naapurista. Ja kehäkukat kasvavat muhkeiksi, perennat tuuheutuvat, lintulaudan paikan alla versovat auringonkukan versot saavat uuden, paremman paikan.

Toimeksi vaan! ;)

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ja sitten päässä kuului kilahdus.

Viime vuonna kaivelin keskelle pihaa pienen kukkamaan susiruman lampputolpan ympärille. Heti sen valmistumisen perään ajattelin, että joskus teen siitä isomman, koska se ei oikein sopinut paikkaansa, mutta toisaalta täytti nyt tehtävänsä kun sain köynnöstä se jeevelin tolpan ympärille ja hiukan kukkasia vaahteran juureen. No, eilen, ihan tyhjästä päähän iski ajatus: nyt tai ei koskaan! Mies töissä, maa märkää, sää viileä. Kaikki tähdet kohdillaan siis.

Tällainen se oli

Otin lapion, reunustusvempeleen, luotilangan (upea, paalinaruista koottu kyhäelmä) ja rajailin suuremman penkin pienen jatkeeksi. Se jäi omasta mielestäni edelleen liian pieneksi, mutta 9v pikkumies kielsi kaivamasta lisää. Keneen lie tullut? :D

Päätin laiskuuksissani toimia nyt toisin kuin yleensä, ja tehdä kohopenkin nurmikon päälle. Kaivoin siis vain kukkamaan ympäryksen lapiolla ja lopulle osalle levitin paksun kerroksen sanomalehteä ja siihen päälle hevosenlantaa. Lopuksi multakerros niskaan ja laiskan ämmän kukkamaa oli valmis. Mies saapui hiukan ennen kun sain homman kuntoon. Lohduttelin epäuskoista ihmisparkaa sanomalla, että vaimon voisi löytää makuukammarista vieraan ukon kanssa. Sen sijaan se kaivelee yksinään salaisesti nurmikkoja ympäri. 

Tarinalla on ankea loppu. Multakerros jäi aivan liian ohueksi, ja sitä multaa pitää ostaa ja levittää lisää. Oisvaanpitänykaivaanurmikkoylös. Pensaiden ja puun paikat kaivoin nurmikkoon, ne on helppo istuttaa, mutta perennoille tarvitaan lisää maata.

Ja tämmöinen siitä tuli

Tänään kun aloitin istutuspuuhat kiitin hiljaisesti poikaa. Tämäkin ala vaatii kamalan määrän taimia, onneksi en tehnyt suurempaa. Käväisin aamulla ihanalla Karimaan puutarhalla Kokemäellä, ja ostin rusokirsikan, papulan ruusun, Karimaan oman pionin ja jokusen muun perennan. Enää puuttuu loput. ;)


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Viidakon kimpussa

Parasta lomassa on kotiinpaluu!


Täällä oli pärjätty hienosti, lapset, eläimet ja kasvihuoneet. Kelpasi lomailla, kiitos!

Neljässä päivässä kaikki kasvaa, uusia kukkia aukeaa, ruoho rehottaa ja rikkaruohot riemuitsevat. Mutta minäpäs käyn uudella tarmolla niiden kimppuun, tänään sain suurimman osan hyötymaista perattua ja huomenna jatkan perennamailla. 

Kun tuska iskee, muistelen taktiikkaa, jota noudatin kun lapset olivat ihan pieniä ja tuntui, että seinät ja sotkut kaatuvat niskaan. Hoin siivotessa mantraa "koppi kerrallaan" ja menin sillä lailla taloa järjestelmällisesti pienissä osissa läpi. Nyt siivous on helppoa kun joku ei jatkuvasti koppaa legolaatikoita ja maitolaseja selän takana nurin, joten siirrän viisauden pihalle ja häärään penkki kerrallaan maailmaa mallilleen. :)








Kasvihuone näyttää nyt tältä. Osa tomaateista kukkii ja näyttää normaalilta, osa on mustanpuhuvan (uusi värisävy ;)) vihreitä ja hurjan paksurunkoisia töröttäjiä, ilmeisesti hevosenlanta + ruohonleikkuujäteyhdistelmä sai aikaan pienen typpiyliannoksen. 

Ai että muuten tykkään liilasta. Kangasajuruoho (kuvassa vanhan kasvihuoneen edessä) kukkii valtoimenaan ja on täynnä pörriäisiä. Ihana!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Nokat jäätelössä

Ihan ensialkuun totean viisaasti, että jos ei oikeasti ymmärrä tietokoneista mitään, niin ei kannata suorittaa kätevästi itse sellaista huoltoajoa. Saattaa vaikka hävittää kaikki ohjelmat koneeltaan. 

No, se oli sellainen episodi, kätevä ja nopea tee-se-ite-kaikki-äkkii ihminenkin otti opikseen, ainakin hetkeksi. Tänään aloitetaan sen sijaan koululaisten kesäloma! 
Jätskiä syötiin, kuka enemmän (*RÖYH*), kuka vähemmän. Ja kanalle loput!








Edessä on miniloma Lontoossa! Olen ihan sekaisin ilosta, reissu tekee terää! Minulle on myönnetty vapaus suunnitella yksi puutarhakohde, joten kertokaapa kokeneemmat Lontoossa käyneet hyvät vinkit! :)