Pienet puutarhurit.

Lasten kanssa puuhatessa harvemmin menee hommat niin kuin sillä samperin saarella, mutta kaiken kaikkiaan muksujen kanssa pihahommat ovat mukavia. Esikoisella (nyt 8v poika) on ollut oma palsta jo monta vuotta ja muutenkin hän on innostunut luonnosta ja kasveista. Tytöillä (kohta 7v ja 5,5v) on alkanut parin viime vuoden aikana kiinnostus herätä puutarhahommiin ja nyt molemmilla on maapläntti toista kesää. Viikonloppuna suoritimme kylvöpuuhia ja muutaman raivokkaan kastelukannu- ja haravakriisin jälkeen saimme siemenet maahan.

Jos minulta kysytään, niin kaikkien lasten pitäisi saada koittaa miltä multa tuntuu, nähdä miltä mato näyttää ja kokea itse kasvattamisen riemu. Ymmärrän, ettei se aina ole  mahdollista eikä kaikkia ehkä kiinnostakaan, mutta minua maalaista silti huolestuttaa se, etteivät kaikki enää tiedä mistä ruoka tulee ja mitä sen tuottamisen eteen on tehty. Ja opettaahan oma palsta lapselle hurjasti vastuuta ja pitkäjänteisyyttä. Siemenestä satoon on matkaa, ja kasvi tarvitsee siinä välissä vettä, valoa ja huolenpitoa. Jos omaa maata ei ole, voi pikkuiselle hankkia vaikkapa oman laatikon parvekkeelle. Monet yrtit, salaatit ja pikkuporkkanat menestyvät vähemmässäkin mullassa.

Näiden kekkulien palstoille kylvettiin salaattia, porkkanaa, retiisejä, kehäkukkia ja istutettiin samettikukka ja sipuleita. Ennestään niissä kasvaa jo oreganoa ja ruohosipulia. Nyt alkukesästä kastelemisen ja kitkemisen into on vielä suuri, heinäkuussa saa vähän muistutella. Porkkanat harvennetaan porukalla, mutta muuten pitävät aika hyvin maansa kunnossa. Ja porkkanat - ne ovat aina näillä parempia ja isompia kuin minulla! Lapsilla on vihreämpi peukalo, jos vanhaa sanontaa hiukan uudelleen sovitellaan. :)

Kasvintuntemus kehittyy pihahommissa myös, lapselle kun uuden oppiminen on niin paljon helpompaa kuin 30+ dementikolle...Jospa näistä on jotain hyötyä kouluopinnoissakin.

Tässä vielä kuva viime kesältä. On kätevää, kun kesken ruuanlaiton voi huikata lähimmälle poikaselle pyynnön hakea sipulia, kurkkua, basilikaa...viuh vaan, ne ovat iloisina matkassa.  Tai sitten ne tappelevat eteisessä, kuka saa auttaa äitiä...

Kanatarhan kukkamaat.

Kohta elämä keskittyy hyötytarhan puolelle. Katsastellaan perennoja vielä kerran ennen loikkausta vihannesten pariin.

Meillä on täällä neljä isompaa perennapenkkiä ja muutama pienempi. Näistä isoista ensimmäinen on tehty neljä vuotta sitten talon eteen. Kasvit ovat siinäkin vielä vakiintumassa kun kaivoin sen kerran ylös ja vaihdoin kasvualustan paremmmaksi. Tässä penkissä kasvaa rusokirsikka, sen alla lamohietakirsikkaa, rohtokataja, hillittyrunkoinen omenapuu, vanha lumipalloheisi (jossa muuten taas nälvikkäät pitivät juhliaan! Saivat myrkystä.) ja vanha kataja. Välissä perennoja ja sipulikasveja.

Lumipalloheisipensaan ja talon välistä pujahdetaan talon päätyyn pienemmälle kasvihuoneelle.

Tässä on hyötymaan ja perennapenkin rajamaastoa. Kylvän noiden perennojen taakse aina jotakin yksivuotisia kukkia, siitä eteenpäin on vihanneksia sun muuta. Tänä vuonna rohtorastia, jättitsinniaa ja cosmoksesta värisekoitusta.

Terassin ympärillä on omenapuut Pekka ja punakaneli sekä koristeomppu (luullakseni Makamik) sekä purppuraheisiangervo ja pari ruusupensasta sekä perennoja. Terassin penkin ja uusimman maan väliin tehtiin tuo ruusuportti.

Tämän maakellaria myötäilevän penkin tein viime keväänä. Siinä on rungollinen suklaakirsikka, Sinikka-luumu ja päärynäpuut Pepi ja Aunen päärynä joka tosin otti talvesta aika rankasti nokkiinsa. Pepi kukkii kuin viimeistä päivää, mutta kukas sen nyt pölyttää ristiin? Penkin päässä on vanha kataja.

Konehallin ja pihan väliin sijoittuu tämä maa, jonka toisessa päässä on vanha hieno pallotuija ja toisessa korkeampi vanha tuija. Välissä on pihlaja, kitulias mongolianvaahtera, marja-aronia, mustialanruusu ja pari muuta ruusua (hyvin pysyy nimet päässä...not!), kaksi omppupuuta ja taas kerran perennaa.

Marjoja, hedelmiä, perunoita..?

Pihassa kukkii, sekä varsin runsaslukuiset voikukat, että monet puut. Ja harson alla oleva peruna on pinnassa,   hurraa! Tänään kylvetään lasten palstat. Mitä siellä kasvaa, siihen palataan!

Päärynä 'Pepi'

Suklaakirsikka

Siikli

Punaherukassa on jo marjanalut. Ja metsämustikat muuten kukkivat, voi miten hyvä viikko niille. Aurinkoisia päiviä, kimalaiset surisevat, hyvä sato tulossa. Toivottavasti myös nämä puutarhan kasvit pölyttyvät ja kasvavat kesän herkuiksi.

Ei ollenkaan optimaalista.

Kuten jo arvata saattoi, hermo meni, ja tomaatit ovat kasvihuoneessa jo viidettä päivää...Kun oikein ajattelee kituuttavansa mahdollisimman pitkään ja hoitavansa ne röntit jotenkin tilanahtaudesta huolimatta, niin tällä oikein lataa itseensä sellaisen angstin, että yhtenä aamuna vaan napsahtaa ja taimet siirtyvät pikavauhtia kasvihuoneen multiin. 

Suoritin siirtoa edeltävänä yönä alkutiedusteluja kanalasta napatun max/min-lämpömittarin kanssa, ja viikko sitten yön alin lämpötila kennolevyhuoneessa oli vaivaiset 5 astetta. Mieheni (aah, taas hän pelastaa :D ) raahasi koppiin patterin istutuksen jälkeen. Olen nyt pitänyt yölämmöt yli kymmenessä asteessa, mutta kyllä taimet silti ehkä vähän vaivaisilta näyttävät. No, niin tai näin, siellä ovat ja pysyvät. Sekoitin kasvualustaan maatunutta hevosenlantaa, istutuskuoppaan ropsautin reilun kourallisen kananlantarakeita ja istutuksen jälkeen levitin pinnalle ruohonleikkkujätettä ja rikkaruohonnaatteja, päälle kerroksen kuivaheinää. Pienet kukka-aiheet ovat taimissa näkyvissä, nyt seurailen niiden kehittymistä. Tähän isompaan kasvihuoneeseen päätyi 16 taimea, pikkukoppiin tulee vielä 6 lisää. Jätin pienimmät taimet vahvistumaan kurkkujen kaveriksi vanhan navetan taimikoppiin.

Tomaatin juuret, hyvin ovat kehittyneet alaspäin.

Mars maahan.

Tomaatit kannattaa tukea heti istuttamisen yhteydessä. Tyylejä on monia, itse teen tälläisen löysän silmukan varren ympäri, ja jätän silmukan maan alle. Tärkeintä on jättää lenkki löysäksi, varsi kasvaa kesän aikana paksuutta. 

Langan kieputan taimen ympäri ja sidon sen tuohon paalinaruista virittämääni ylälankaan. Jotkut käyttävät koukkuja, mulla tämä yksinkertainen systeemi on toiminut näin. Kun taimi kasvaa, sitä käännetään langan ympäri lisää. Keskikesällä taimet ovat jo katossa, ja siinä kohtaa niiltä laitetaankin päät poikki, eli latvotaan. Siitä sitten heinäkuussa lisää kun tästä näyttää oikea jatkokertomus muodostuvan. :)

Ylälanka pitää tehdä vahvasta narusta tai vaikkapa jostakin rimanpätkästä. Kerran on tullut koko viritys alas kun naru oli hiutunut poikki.

 Täällä elämästään taistelevat myös elämänlangat. En ole selvästikään mikään köynnöspuutarhuri, poikkeuksetta kämmin tuoksuherneet ja samalta näyttää näiden kanssa. 

Rohkeasti taimivaihtoiltoja pitämään.

Terveisiä järjestyksessään toisista kotipaikkakuntani Marttojen taimivaihtoillasta!

(Ja miehelleni tiedoksi - siellä ei edelleenkään heilutella kaulimia tapaamisen aluksi.)

Juuri hauskempaa ja hyödyllisempää kokoontumisen aihetta en nyt keksi, kannustan vaan kaikkia järjestämään omat perennailtamat! Toukokuussa, kun kaikki alkaa kasvaa, ja kaikilla on hirveä into kaivella pihaa, on hyvä aika.

Mitä tarvitaan? Muutama innostunut ihminen sanaa levittämään, toimitilat (meillä kirjaston piha, jotkut pitävät pienellä porukalla omassa pihassa, toiset laittavat pystyyn ihan markkinat torille), niitä taimien vaihtajia, sanomalehteä pakkaamiseen, veitsi jakamiseen, jonkun joka pakkaa. Hyvä kirja on paikallaan, kun yhdessä mietitään mikä on se röntti, joka retkottaa pöydällä. Joillakin on joukossaan asiantuntija, joka näkee pienestä lehdestä, että tämähän on harvinainen kanta paikallista pionia, ja siitä sitten porukalla taistellaan. Ja jos kukaan ei ole tunnistamisessa haka, aina hauskempaa. Sitten kuvaillaan käsiä heilutellen miten korkeaksi ja leveäksi oma tuominen kasvaa. Siitä sitten jakopaloja kavereille kassiin.

Erityisen hyvin kauppansa tekevät mausteyrttien jakotaimet. Kuunliljoja meni tänä vuonna kaikille, viime vuonna niitä ei huolinut kukaan. Miten ensi vuonna, sen näemme taas toukokuussa. 

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan.

Huhtikuun alussa sain kuulla mainion luennon kotipuutarhan kasvinsuojelusta. Nämä asiat on niin helppo unohtaa kun kaikki on hyvin. Mutta kun pihaan iskee kirvainvaasio tai lumipalloheisipensaasta häviää parissa päivässä lehdet, painetaan paniikkinappulaa ja myrkytetään kaikella millä keksitään. (tässä puhuu taas oman kokemuksen syvä ääni...) Tämä postaus olisi pitänyt tehdä heti eikä kahden kuukauden päästä kun osa tiedosta on harvasta päästä unohtunut, mutta tässä nyt muutama ylöskirjattu juttu.

Kuvan maakiitäjäisellä ei ole osuutta juttuun.

Kaiken alku ja juuri on oikeat kasvuolosuhteet. Taudit ja tuholaiset iskevät ensin heikkoihin kasveihin, joten ennen taimimyymälässä sekoamista mietitään tulevien hankintojen kasvupaikka. Maata voi parantaa, mutta varjon kasvi ei paahteessa menesty. Luontoon kuuluu monenlaista mönkijää, ja esimerkiksi ripustamalla linnunpönttöjä pihapiiriin tehdään hyvä työ tiaisille ja kirvoille karhunpalvelus: yksi tiaispari kun syö kilokaupalla tuhohyönteisiä kesän aikana!

Myös hoitotoimilla voi vaikuttaa kasvin hyvinvointiin. Tasainen vedensaanti pitää solujen kasvun tasaisena. Kukintavaiheessa säännöllinen, tasainen kastelu on erityisen tärkeää. Ravinteita annetaan sopivasti, ei liikaa. 

Maan muokkauksella voidaan hävittää maassa olevia etanoita ja kärpästoukkien koteloita. Nyt kun maita muokataan kylvöjä varten, käännetään maata vähintään 15 cm asti. Saman voi tehdä jo syksyllä, ja keväällä tasata maan haravalla. Pääasia on, että muokataan.

Harsoilla voi torjua lentäviä ötököitä. Porkkanalla kannattaa pitää peittoa päällä, kunnes kasvusto on 10-15 cm pituinen. Houkutuskasveja voi käyttää esim. kaalilla. Penkin reunamille istutetaan kiinankaalia, joka toimii hyönteismagneettina. Hämäyskasveilla ja epäsäännöllisillä riveillä voidaan eksyttää lentäviä tuholaisia. 

- Bakteerit mädättävät kasveja, kasvinosat limaisia, vetisiä.

- Virukset aiheuttavat kitukasvuisuutta, epämuodostumia, korkkimaisia laikkuja.

- Punkit saavat aikaan kloroottisuutta, kuivia lehtiä, lehdissä näkyy seittiä.

- Tomaatin latvamätää aiheuttaa kalsiumin puute. Jos latvamätää on kypsyvissä tomaateissa, korjataan tilannetta laskemalla lämpötilaa, välttämällä liikakastelua ja tarkistamalla lannoitusta. 

Tässäkin asiassa hyvä kirja pelastaa! Leena ja Heikki Luodon Oman pihan terveydeksi (Tietoverkosto Eksakti 2011) on kaikille kotitarhureille passaava tietopaketti. Tästä lähes 300 sivuisesta käsikirjasta löytyy taudit ja kasvintuhoojat - ja keinot miten niitä torjutaan tai tieto, tarvitseeko torjua ollenkaan. Kaiken kimppuun kun ei käydä Raid-pullo tanassa, monesti luonto korjaa ongelman kunhan sille annetaan vähän aikaa.

Ja se kakkiainen, joka iskee lumipalloheisipensaaseen, on heisinälvikäs (Pyrrhalta viburnii). Lehdistö ruiskutetaan pyretriinillä, jos kuoriaisia tai toukkia on suuri määrä.

Kiitos vielä Heidille hyvästä luennosta!

Haun avainsana.

Tässä bloggerissa on hauska tilastointiominaisuus, josta pystyy seuraamaan mistä nettisivuilta lukijat ovat blogin löytäneet. On myös "haun avainsanat", eli yhteenveto googlen kautta tänne Kanatarhaan tulleista tiedonhakijoista. Kärjessä hakusanoissa on jatkuvasti kanatarha ja kanatarhan rakentaminen, joten jotta edes joku tänne kanojen perässä tulleista etsijöistä yllättyisi iloisesti eikä vain tyrmistyisi blogin viheriäistä puutarhaolemusta, seuraa oikea kanatarhapostaus. 

(On myös etsitty hakusanalla "miesmalli". En edes halua ajatella, miten pahasti etsijä veti kahvit kurkkuunsa kun päätyi tänne: maaliskuun postaus kompostoinnista. :D :D )

Meillä on ollut kototarvekanoja kolme vuotta. Ensimmäisenä kesänä rouvia oli neljä, Ruusu, Omppu, Maija ja Mansikka, tavallisesta tuotantokanalasta haetut ruskeat tuotantohybridit. Mansikan vei syksyllä haukka, mutta muut kanat porskuttavat edelleen elämänsä kunnossa. Parvi on sittemmin täydentynyt viidellä valkoisella tuotantokanalla ja piikkiöläisillä ja tyrnäväläisillä maatiaisilla. Nyt parvessa on 15 kanaa ja Keke-kukko, joka johtaa kaakattavaa laumaa. Itse toimin apukukkona, jota myös Keke illan tullen seuraa nöyränä kanalaan jos vapaana ovat. :) 


Parhaana oppaana kanojen hoidossa rouvien itsensä lisäksi on ollut Helena Telkänrannan kirja Kanojen maailma. Tätä suosittelen kaikille kotikanalaa harkitseville tai sellaisen jo omistaville. Hyvää tietoa olosuhteista ja kanojen käytöksestä.


Kanat asustavat tallin yhteydesä olevassa erillisessä osastossa, jossa on vanha heppakarsina- ja rehuhuone. Nyt molemmat kopit ovat kanojen käytössä, tilaa on yhteensä noin 20 neliötä. Karsinan puolella ne ruopsuttelevat, kylpevät ja ruokailevat, vanhan rehuhuoneen puolella nukkuvat ja munivat. Talvella käytetään tarvittaessa lämmitintä. Varsinkin syyspuolella, kun ilma on kosteaa, on lämpötilan pysyttävä yli kummenessä asteessa, muuten ovat kanat ripulilla. Vanhan tiedon mukaan maatiaisen vesi voi jopa jäätyä talvella kanan siitä kärsimättä, mutta se ei pidä paikkaansa, samalla tavalla nekin palelevat ja helttansa palelluttavat jos kylmyys vaivaa. 

Kana nukkuu luonnossa puussa, kanalassa orsilla. Nämä ovat valinneet nukkumapaikkoja varsin mielivaltaisesti: osa on ylhäällä vanhan loimiorren päällä, muutama  käytöstä poistetun lavuaarin reunalla, jotkun ovella, loput väliaidalla. Kana tahtoo munia piiloon pesään, meillä on käytössä pahvilaatikkoja, joissa on turvetta ja olkea pohjalla. Jos haluaa saada kanan munimaan uuteen laatikkoon, laitetaan sinne houkuttimeksi muna tai pari. Telkänrannan kirjasta on jäänyt mieleen mainio ohje: "Mikään ei houkuttele kanaa paremmin kuin muna." Muna kehittyy kanassa vajaan vuorokauden. Hyvässä munintatahdissa tulee siis muna päivässä. Sulkasadon aikana ne munivat suunnilleen joka toinen päivä.

Syyskesällä kanat saavat ulkoilla vapaasti pihassa, mutta maalis-toukokuussa on lakisääteinen ulkoilukielto ja kesällä kaksijalkaisia terroristeja ei voi päästää vapaaksi, ne kääntävät maat ja syövät kaiken, esimerkiksi kerä- ja roomansalaatit...Kanalan yhteyteen on tehty iso tarha, jossa saa ruopsutella vapaasti silloin, kun avaraan maailmaan ei ole menemistä. Kana on lähes kaikkiruokainen, mutta se tarvitsee päivittäin eläinvalkuaista (jota siis on luonnossa madot, toukat ja muut ötökät, kotikeittiön tähteissä lihat ja maitotuotteet), kauraa ja kalkkia, viikottain hiekkaa. Ohra ja vehnä käyvät kauran lisäksi viljoista. Tarkemmat ruokintaohjeet kannattaa tarkistaa vaikkapa Helenan kirjasta tai Munanetistä. Ruoka-ajat suositellaan pitämään tarkkoina tai sitten tahallisen epätarkkoina, koska kana on tavoiltaan säntillinen eläin.


Vesi vaihdetaan päivittäin, kana juo hurjia määriä koska muna on koostumukseltaan varsin nestemäinen. Olen ratkaissut juottamisen kastelukannuilla. Kana osaa juoda hienosti kannusta, eikä vesi sotkeennu toisin kuin lattioilla olevissa kipoissa. Kuivikkeena turve on parempi kuin kutteri. Se imee hajut ja sonnat paremmin, vaikkakin pölyää enemmän. Sekaan heitän välillä olkia, joista on mukava etsiä jyviä.


Ja kanojen tyhmyys, se on ikivanha ja todella typerä sanonta, jonka keksijä ei ole kanaa hoitanut. Kana oppii nopeasti pitkiä tehtäväsarjoja ja on varsin huumorintajuinen otus. Jos olosuhteet saa järjestettyä kanalle sopiviksi, suosittelen harkitsemaan vakavasti oman kotikanalan perustamista. :)


Muutama mieleen tullut lisäys 22.5.:
Kana pitää itsensä puhtaana kylpemällä. Puhdasta kylpymateriaalia (turve, hiekka) lisätään karsinaan säännöllisesti. Ruoan jauhamiseen kanat käyttävät hiekkaa. Sitä annetaan ympäri vuoden 1-2 kertaa viikossa. Ulkoilevilla kanoilla kesäaikaan tämä ei ole ongelma, mutta syksyn tullen pitää muistaa ottaa ämpärillinen santaa varastoon ettei joudu nakeloimaan sitä jään ja lumen alta...

Ahristaa?

Meillä on ehkä maailman paras kirjastontäti. Se jemmailee puutarhakirjoja ja etsii kaivatut pihaoppaat pyydettäessä vaikka kiven silmästä. Useimmat kirjat selaan läpi ja luen vain kiinnostavimmat osuudet, mutta tätä kirjaa ei voi selata, tämä luetaan hartaudella kannesta kanteen. 

Tuulia Aho &Minna Kurjenluoma: Puutarhan aika. Wsoy2012.

Nauruhermoja kutittelee useammassakin kohdassa, mutta luku "Puutarha-ahdistus - hoito ja torjunta" sai nyökyttelemään ja nauramaan ääneen. Niin totta! Kun on iso piha ja mukamas kamalasti hommia, niin aina välillä iskee päätään tiilitalon seinään ja ulisee miksi on tehnyt puutarhan, jota ei ehdi pitää kunnossa. 

Murheen alhossa pyöritään hetki, pitää sitä naisen välillä parkua, mutta sitten tehdään suunnitelma ja pelastetaan mitä voidaan. Keinoja on monia, tässä omani.

Listat. Rakastan listoja. Kriisialueet kirjataan vihkoon ja tehdään töitä pois sitä myöten kun ehditään. Tehtävät rajataan sopivan pieniksi, että tulee usein hyvä mieli kun saa yliviivata tehdyn työn.

Sovelletaan isojen puistojen viheralueiden hoitoluokituksia. Tiedän, tämä kuulostaa ehkä hiukan liioittelulta, mutta toimii! Viheralueet luokitellaan niiden sijainnin ja näkyvyyden mukaan (googlaamalla viheralueiden hoitoluokitus saa jämptiä tietoa) ja energia keskitetään paraatipaikoille. Ei kannata myllätä pihanperän juolavehnäpusikkoa jos samaan aikaan närästää keskikentän perennamaa jota voikukat valtaavat.

Kanatarhan hoitoluokitus, sija xö, navetan ruusupenkki. Odottaa kitkijää joka saapuu joskus, jos silloinkaan.

Hetkelliseen viherkriisiin voi toki suhtautua zeniläisen henkevästi ja katsella kaaosta teekupposen ääreltä rikkaruohomeren aaltoillessa taustalla. Jos pystyis.

Jalava. Ja sit ihan vähän kaikkee muuta.

Näin muutama vuosi sitten jossakin puistossa u p e a n kynäjalavan, ja siitä jäi mieleen, että omaan pihaankin olisi hieno kasvattaa niin komea puu. Nyt sen sitten hankin, vuorijalavan tosin, mutta eipä täällä olla niin nuukia. Kun sille paikkaa pihassa tuumailin, tuli sellainen fiilis, että se tarvitsee kaverin.

Suuntasin metsään, ja kaivoin sieltä pihlajan. Tein puille istutuskuopat, ja ajattelin hetken, että sitten kun tuo parkkipaikka tuosta kesällä laatoitetaan, niin teen ympärille kukkamaan.

Kunnes sain puut kuoppiin, otin lapion, ja jatkoin kaivamista.

Sitten käänsin katseeni pihaan päin, jossa on maailman rumin pyhä kolminaisuus: valotolppa, ponin syömä vaahtera ja vesijohdon joku-mikä-lie-ärsyttävä huoltoputkenpää. Tuon valotolpan siirtoa on jahkailtu viitisen vuotta, ja kun se siinä edelleen uljaasti töröttää, päätin noudattaa ihanan Innon Markon ohjetta: mitä et voi peittää, korosta reippaasti. 

Ja taas lapio lauloi. 

Joku viisas ihminen voisi kertoa, mitä tälle vaahteralle pitäisi tehdä. It used to be pretty-sitten tuli poni ja söi siitä latvan. Haaroo vähän heikosti...

Mutta nyt se on aika kiva. Istutin lampun viereen pensasruusun, joka kukkii pitkään ja on hiukan roikkuva (lappu on...jossain), pionin, helminukkajäkkärää ja pinkkiä päivänliljaa. Istututukset täydentyvät vielä omista penkeistä.

Mies tuli pellolta parahiksi kun oli nurmikot ympäri ja totesi lakonisesti: "hei, olen xx, lapioholisti." Vastasin iloisesti "hei!". :D

Viheriäistä!

Ehkä paras bändi ikinä, Ultra Bra.

Tämä soi keväisin päässä, kun askel on kevyt.

"Kaikki tietävät sen tunteen

kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa

laittaa lenkkitossut jalkaan"

Ultra Bra, Tule pelaamaan meidän kanssa krokettia

Lähipäivinä kurkistus anonyymin lapioholistin (miehen nimitys vaimostaan, toim. huom.) viimeiseen hullutukseen. Stay tuned.

Optimointia, vol. 2.

Tomaatit kasvavat ja kaunistuvat. Tähän mennessä tapahtunutta:

kylvö 18.3.

koulinta 1.4.

siirto sisältä viileämpään taimikoppiin 19.4.

koulinta isompiin purkkeihin 28.4.

 Kuvat otettu viime viikonloppuna.

Viime vuonna suunnittelin koulivani jo pikkutaimet suoraan näihin viimeisiin purkkeihin, jotta välttäisin yhden työvaiheen. Ajatus hyvä, toteutus ei onnistu. Missään sisällä ei olisi ollut niin paljon tilaa, että olisin saanut 30 purkkia kasvilamppujen alle, oli siis tehtävä kuten ennenkin ja koulittava taimet kahteen kertaan. 

Tässä toisessa vaiheessa laitan ruukun pohjalle kourallisen kanankakkarakeita. Typentarve on taimikasvatusvaiheessa melko suuri ja taimet saavat lisävoimaa käyttöönsä kun kasvavat. Kastan taimet aina alusastiaan (tuollaisia kaupan vanhoja lihadynoja) jotta juuret lähtevät alaspäin ja vahvistuvat kunnolla. Ja kastan todella reilusti kerralla, 1-2 kertaa viikossa ettei tarvitse olla jatkuvasti sohimassa tuolla viidakossa.

Viime vuonna siirsin taimet kasvihuoneeseen 24.5. Oikeaoppisesti kun toimitaan, niin ekan nupun pitäisi olla juuri avautumaisillaan siinä kohdassa kun taimet laitetaan lopulliseen kasvupaikkaan. Tässä on järkenä se, että ensimmäinen pölyttynyt kukkaterttu hillitsee tomaatin kasvua, eli satoa saadaan aikaisemmin jos oikein osaa optimoida tämän vaiheen. Ärsytti vaan niin rutosti kaikkialla tursottavat taimet, että päätin uhmata kohtaloani ja iskin taimet maahan ennen yhdenkään kukkanupun aukeamista. Ja sanoisin, että tulos ei ollut hullumpi. Ekat tomaatit syötiin 2011 kesänä 9.7. Nyt taimet ovat hyviä ja vankkoja, kyttään silmät kikkurassa ekojen kukka-aiheiden ilmaantumista. Kelien ja hermojen mukaan sitten päätän koska siirtyvät kasvihuoneeseen.

Tässä alkupuolella tomaatti tarvitsee typpeä, sadanmuodostuksen aikaan tärkein ravinne on kalium. Liikatyppi kasvattaa silloin vain lehtimassaa. Kaliumin ja typen suhde tulisi olla 1:1,5-2 jolloin sokeri- ja kuiva-ainepitoisuus on parhaimillaan. Oikeanlaisella lannoituksella parannetaan siis makua. Tomaatille on ihan omakin lannoite ja saatanpa sitä tänä kesänä kokeillakin, mutta sillä vaaleanpunaisella jauheellakin olen saanut hyviä tuloksia aikaan. Siinä on kesäkukille optimoitu fosfori ja kali ja typpeä on vähemmän, joten silläkin pärjää.

Näitä lannoitussuhteita ja paljon muutakin tietoa tarkistelen aika-ajoin kirjasta Hyvä hyötytarha, Vihertieto, WSOY 1995. Lajiketiedot alkavat vanheta, mutta muuten vankkaa tietoa alusta loppuun.

Ps. Hauskaa huomata, että jotkut asiat kirjaan säntillisesti puutarhapäiväkirjaan, toisista on vain merkintä "kylvin porkkanaa" ja sen jälkeen jää vain ihmetys: milloin ja minne?? nimimerkillä "edelleen odottelen niitä syksyisiä kylvöksiä pintaan..."

Peruna on pitkulainen.

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt syytä saada lainata ehdotonta kirjallista lempihahmoani, Mielensäpahoittajaa!

"Se on Etelä-Ameriikan tärkein lahja suomalaiselle, saksalaiselle ja pelkialaiselle. Peru kestää huonommatkin kelit ja tarjoaa täydellisen sisällön. Ei riivaa perunaasyönyttä keripukki. Eikä täydellä mahalla aleta vallankumouksiin."

Näin sanoo hän perunasta Tuomas Kyrön kirjassa Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike.

Onnistuin saamaan Hyötykasviyhdistyksen kautta 2,5 kg 'Asparges'-siemenperunaa. (tunnetaan myös nimellä 'Ratte' tai 'La Ratte') Himoitsin sitä jo viime keväänä, mutta vasta tänä vuonna tärppäsi. Perunaa kehutaan herkkupotuksi, ja pikasurffailukierroksella törmäsin suorastaan ylisanoihin. Carroll's Heritage Potatoes sivu kehuu lajiketta ranskalaisen keittiön klassikoksi! Nuo sivut olivatkin mielenkiintoinen löytö, tämä Koillis-Englantilainen farmi tuottaa perinteisiä perunoita myyntiin. Löytyy vaikka mitä herkkulajikkeita, joiden nimiä on vilahtanut ainakin Hyötykasviyhdistyksen listoilla.

Meidän varsinainen pottumaa odottaa vielä miehisiä voimia ja seitsemänkymmentäluvulta peräisin olevan perintöjyrsimen hyökkäystä, mutta tähän talon eteläpäädyn kasvimaahan istutin jo viikko sitten hiukan Siikliä (harson alla) ja tänään vedin vaon Aspargeseilleni. Tuo hillitön heinämäärä tuossa vieressä jouduttaa maan lämpenemistä maissille, roiskin niitä syrjään ja laitoin muutaman perunan vakoon.

Perinteisin opein jätin väliin miehen kengän pituisen välin. Multaa päälle ja vielä kasa heinääkin, sitä kun nyt oli niin mukavasti saamanteilla. Nyt odotan kuola valuen onko tämä maineensa veroinen, manteliselta maistuva makuelämys!? 

Olisi enemmän kuin mahtavaa saada viljelykokemuksia hiukan erikoisemmista lajikkeista! Kommentteja! *vink vink* :D

Lentävät eläimet!

Pakko julkaista vielä kanatarhan lentävät karvakorvat, oli tänään tuuria liikkuvien kohteiden kanssa. Osuivat kuvaan ihan kokonaisina. :)